torstai 12. heinäkuuta 2012

Mä oon NIIN lomalla!!

Hyvät aamupäivät!

Nyt tuntuu jotenkin kankealta tämä kirjoittaminen...
Aikaisemmin on aina ollut jokin nimenomainen aihe mistä kirjoittaa. Ensin lapsettomuushoidot luovutetulla munasoluilla, sitten adoptio, siitä syöpään ja toipumiseen. Nyt kun elämässä on kaikki niin hyvin kuin olla voi, on ihmeellistä kirjoittaa??!! Oonko mä jotenkin omituinen, HAH. Olen kyllä, mutta yritetään jatkaa (pakkohan tämän on helpommaksi muuttua).

Heinäkuu on tänä vuonna meille lomakuukausi. Mitään suurempia matkasuunnitelmia meillä ei ole, kun tuo karvapallo on astunut elämäämme. Toissapäivänä käytiin Saaristoristeilyllä ja syötiin siellä lounas. Risteily kesti 1,5 tuntia ja kiersi itäsaaristossa. IHA-Lines oli tällä kertaa laiva, olen kerran aikaisemmin käynyt muistaakseni RoyalLinesin vastaavalla ja seuraavaksi mennään sille. Matka ja laiva olivat ok, mutta buffa oli hieman ankea. Ruoka oli kyllä hyvää, mutta tila jossa buffapöytä sijaitsi ei ollut kovin ihanteellinen... Pikkuseikka, mutta minua häiritsi.

Tiistaiaamuna kävin myös syöpäkontrollissa Naistenklinikalla. Tällä hetkellä kontrolleja on neljän kuukauden välein ja seuraava siis marraskuussa. Verokokeiden tulokset saan huomenna, koska en ehtinyt jäädä jonottamaan tiistaina Naikkarin labraan vaan kävin eilen omassa labrassa.
Verikokeesta mitataan Ca.-125 arvo, joka oli viimeksi muistaakseni 13. Se on laskenut sytostaateista alkaen melkein joka kerta. Tarkemmin syöpäajan kuulumisia voi siis käydä lukemassa aikaisemmasta blogistani Helmeni.

Eilen vuorossa oli karvanaaman trimmi. Marttahan siis nypitään, koska on terrieri. Pelkäsin jo etukäteen, että neiti pistelee trimmaajan sormet suihinsa. Mutta niin kuulkaa oli ollut Martta hienosti, että sai oikein kehut. Täytyy kyllä kehua myös trimmaajaa, joka toimii samalla eläinlääkäriasemalla missä käymme.

Tänään ohjelmassa rötväystä ja siivoamista.


 Martta uimassa (note to your self: Nyt alko laihis!!!!)
 Saaristoristeilyllä
 Martta trimmin jälkeen
 Eiliset mansikat (note to your self: ensikerralla jätetään pois kerma ja keksit)


Seuraavan postauksen aihe on jo selvillä... Jotainhan tässä on pakko tehdä....

Pus.

2 kommenttia:

  1. Jee, uusi blogi(kirjoitus)!
    Hieno, että kontrollit ovat sujuneet hyvin. Uskotaan, että sillä tiellä nyt pysytään!
    Martta on ihana aivan kuten maminsakin. <3

    -janina

    VastaaPoista
  2. Kiva löytää sun blogis uudelleen
    Maija

    VastaaPoista